|
Ainekset:
200 g Digestive-keksejä
80 g voita
1 tl kanelia
800 g ricotta juustoa
4 munaa
2 dl tomusokeria
yhden sitruunan mehu
koristele kakku kiiwi siivuilla
ohjeet:
Lisää keksimurskaan sulatettu voi ja kaneli. Painele rengasvuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan. Sekoita juusto, sitruunan mehu, munat ja ja tomusokeri keskenään. Kaada seos pohjan päälle. Paista 140 °c, kiertoilma uunissa 120°c noin tunti. Koristele esim kiiwi hedelmillä. |
|
2 munaa 2 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 1 tl soodaa 1 tl kanelia, vanilliinisokeria ja leivinjauhetta 1 dl öljyä 3 dl porkkanaraastetta
kuorrutus: 50 g sulatejuustoa 30 g pehmeää voita 2 dl tomusokeria 1 tl vanilliinisokeria mantelirouhetta
Munat ja sokeri vaahdotetaan. Jauhoihin sekoitetaan sooda, leivinjauhe ja mausteet. Yhdistetään. Taikinaan lisätään porkkanaraaste ja öljy. Paistetaan tasapohjaisessa vuoassa n. 45 min. 175 asteessa. Kuorrutusta varten vatkataan juusto ja voi, lisätään tomusokeri ja vanilliinisokeri. Levitetään jäähtyneen kakun pinnalle ja koristellaan mantelirouheella. |